Arkistot kuukauden mukaan: helmikuu 2012

Nurinkurisuuksien päivä

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Karkauspäivä, helmikuun 29. päivä, on harvinaista herkkua ja kaikki on silloin päälaellaan. Vielä 1990-luvulla virallinen karkauspäivä oli 24.2. eikä silloin vietetty kenenkään nimipäivää. Päivä on siis vasta kolmatta kertaa nykyisellä paikallaan. Suomessa karkauspäivään on liittynyt 1800-luvun lopulta asti Englannissa jo vuosisatojen ajan tunnettu kosimisperinne. Ennen muinoin kosiminen oli ainoastaan miesten etuoikeus, mutta karkauspäivänä maailmankirjat olivat jo muutenkin niin sekaisin, että naisten tavaton kosintakin sallittiin. Kosintaa ei kuitenkaan tarvinnut ottaa vakavasti vaan kieltävän vastauksen antaneen miehen piti ostaa kosijalle hamekangas. Englannissa kosijat saivat tyytyä käsineisiin.

Inventoidessani käsityölaatikoitani löysin ikivanhan käsityön, minipituisen skottiruutuisen vekkihameen, minkä olin tehnyt 13-vuotiaana koulun käsityötunnilla. Jostain syystä tällä oli tunnearvoa. Olihan tämä yksi harvoista ompelukoneella aikaansaamistani tuotoksista ja sinänsä mekossa ei ollut juurikaan mitään vikaa, paitsi huonosti ommeltu vyötärö. Mekossa oli siis vyötärökuminauha, minkä päältä olin ajellut taidokkaasti ompelukoneella, joten vyötärö ei ollut kovin joustava. Yritin sovittaa mekkoa ylleni kunnes tajusin, että silloin olin painanut varmaankin alle 35 kiloa, joten eipä edes toimiva vyötärökuminauha ihmeitä tekisi!

Tänä talvena tartaani eli Skotlantiin ja sen klaaneihin yhdistetty ruudullinen villainen kudostekstiili tai oikeastaan siihen pohjautuva skottiruutukuosi on tehnyt comebackin. Lukuisat julkkikset ovat tänä talvena verhoutuneet ruutukuosiin ja monet nuorisomuotiliikkeet, kuten esimerkiksi Abercrombie & Fitch pursuilivat joulun alla skottiruutumekkoja ja -paitoja. Tästä sain idean uudistaa vanha mekkoni jälleen sopivaksi vaikka näin karkauspäivän kunniaksi! 🙂

 

Alunperin mekkoni näytti samanlaiselta kuin Abercrombie & Fitchillä myynnissä oleva mekko. Hieman epäonnistuneen vyötärönkin olisin voinut vain peittää mustalla nauhalla, mikäli mekko olisi mahtunut päälle, mutta koska en ole vekkihameiden ystävä päätin muokata mekosta enemmän kilttimäisen. Kiltti, skotlantilaisten miesten kansallispukuun kuuluva vaate (eli käytännössä miesten hame), sopisi loistavasti myös nurinkurinsuuksien päivän teemaan. Kiltti nimitys muuten tulee skoltin kielen verbistä, joka tarkoittaa ”kietaista vaate ylleen”. Minunkin uudistettu mekkoni on kietaisumallia, muutamalla napilla varustettuna. Kaupanpäällisksi tein vielä hiuspannan samasta kankaasta.

Olin lopputulokseen yllättävän tyytyväinen ja vanha kuminauhakin riitti edelleen (ihme kyllä), kunhan sen ompeli tällä kertaa paremmin. Jouluinen skottiruutukuosi ei kuitenkaan edelleenkään kuulu suosikkeihini, mutta tulipa pidettyä mekkoa näin karkauspäivän kunniaksi ja ehkä seuraavan kerran ensi jouluna, jos kuosi tuntuu silloin vielä hyvältä. Lisäilen siitä kuvia ehkä joskus myöhemmin…

Mikä oli postauksen opetus? Jos hilloaa vanhoja vaatteita riittävän kauan (tässä tapauksessa aika tarkalleen 20 vuotta), niin niistä tulee ennemmin tai myöhemmin uudelleen muodikkaita!

 

 

Lankataivas

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Mieheni kiusaa minua usein kaupassa lankahyllyjen edessä haaveilusta ja kyllästyi kuuntelemaan toistuvia ”mä tarttisin noita lankoja” lausahduksia. Lauantaiaamuna  hypättiin autoon ja ajettiin Menita Outletiin Soukkaan. Minulla ei ollut minkäänlaista ennakkotietoa millainen kauppa on kyseessä, mutta löysin sen Dropsin jälleenmyyjien kautta ja ”outlet” kuulosti heti houkuttelevalta, vaikka usein ne ovatkin huijausta.

Perheen miehet jäivät laulamaan lastenlauluja (Antti Tuiskun ”Juuret” ripiitillä) autoon ja minä pääsin kerrankin katselemaan lankoja kaikessa rauhassa. Kauppa oli todellinen lankataivas! En ole ikinä nähnyt niin paljon erilaisia toinen toistaan ihanampia lankoja. Huomasin olevani innoissani kuin karkkihyllyillä konsanaan ja koriin päätyi aikamoinen määrä lankoja. Kuvan herkullisista langoista pitäisi valmistua jossain välissä katealuset.

Onneksi olin malttanut kartoittaa todellista lankatarvetta jo etukäteen muutaman projektin osalta ja tiesin valmiiksi minkälaista lankaa tarvitaan ja mikä olisi langan arvioitu menekki. (Kerrankin otin huomioon eränumerot ja menekin, jos vaikka tästä eteenpäin työt olisivat oikeasti yksivärisiä.)

Matkaan tarttui muutama heräteostoskin ja kaiken kukkuraksi sain kaupanpäällisinä puikot, ohjeen ja langat vauvan neulepaitaan! Virkattu lankalamppu joutuu siis edelleen odottamaan vuoroaan, sillä vauvani kasvaa hurjaa vauhtia ja tämä nuttu kiilaa seuraavaksi toteutettavien projektien listalle…

Pelissä mukana

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Masentuneena pieleen menneestä vauvanpeitosta päätin tehdä jonkin pienen ja nopean projektin, jotta löytäisin taas voimia jatkaa käsityöharrastusta. Nyt oli pakko saada lopultakin jotain valmista ja äkkiä. Mieleeni muistui joskus syksyllä näkemäni Neulekerho, Knitty Girtty, jossa kudottiin karvanopat. Meille oli ostettu vähän aikaa sitten upouusi helmiäisvalkoinen auto, joten ajattelin noppien olevan hauska hassutteluidea, jolla oli camp-arvoa.

Langan piti olla jotain pehmeää ja pörröistä ja tietysti sopia sävy sävyyn automme kanssa. Valitsin langaksi valkoisen Rose mohairin ja tein muutaman koepalan sekä virkkaamalla pylvästä että kutomalla jälleen kerran aina oikein -neulosta. Ohjetta noppien tekoon ei tietenkään enää löytynyt mistään, mutta päätin tehdä 5 x 5 cm paloja kutomalla aina oikeaa. Leikkasin superlonista samankokoiset kuutiot, ompelin palaset kuutioiden ympärille ja yhdistin nopat virkkaamalla niiden välille pylväistä nauhan, jolla ne kiinnitetään etupeiliin.

Noppien pilkut olikin sitten haastavampi juttu. Askarteluliikkeestä löytyi lähes nahkapenkkien sävyistä ohutta huopaa, mutta myyjän mukaan mikään leikkuri ei leikkaisi huovasta pieniä palloja. Huopa kuitenkin vaikutti hyvältä materiaalilta ja sain kuin sainkin leikattua siitä saksilla 42 riittävän pyöreää pientä nopan silmää, mutta…

Olin ajatellut nopansilmille niinkin erikoisen kiinnitystavan kuin Erikeepperin, mutta huopa imaisikin kaiken liiman! Kotoa ei löytynyt oikeaa kangasliimaa ja halusin saada nopat valmiiksi vielä samana iltana. Nopansilmien kiinnittäminen ompelemalla olisi ollut todella hankalaa nyt kun nopat oli jo koottu. Ehdin jo miettiä noppien purkamista kunnes mieheni keksi käyttää kauluspaitapakkauksista saamiaan neuloja.

Nopansilmistä tuli ehkä hieman kukkamaiset, mutta ne upposivat todella tukevasti superlonitäytteeseen ja kerrankin sain jotain valmista. Tämän tunteen saattelemana jaksaa taas kompastella eteenpäin, joten karvanoppien alkuperäisen viestin mukaisesti: ”Olen pelissä mukana!”

Operaatio vauvanpeitto

Julkaistu , kirjoittanut
1

Kestovaippailusta innostuneena kahlasin kakkapyllypalstoja, joissa oli ohjeita TSI (tee se itse) -vaippojen tekoon. En kuitenkaan omista ompelukonetta, mutta mieli teki tehdä edes jotain itse tämänkin asian eteen, joten päätin kutoa aikani kuluksi muutaman villaimun. Langaksi keskustelupalstoilla suositeltiin hahtuvaa tai esimerkiksi Novitan Huopanen kuulemma ajaisi saman asian. Käsialalla tai imun mitoillakaan ei ollut juurikaan merkitystä, joten kutominen aina oikeaa haluttuun mittaan oli helppoa ja nopeaa ja imuja valmistui mukavasti!

Tästä intoutuneenä päätin kutoa vauvalle musta-punaruudullisen peiton jäljelle jääneistä langoista. Päätin tehdä 10 x 10 cm paloja ”aina oikein” neuloen ja sen tarkemmin suunnittelematta jotenkin omella palat yhteen sitten kun paloja olisi riittävästi.

Operaatio alkoi melko sujuvasti ja paloja valmistui hyvää vauhtia, koska pienten kappaleiden kutominen oli helppo keskeyttää vauvan tarpeiden mukaan. Kutomiseen jäi koukkuun ja pian en malttanut pudottaa puikkoja ollenkaan. Tämänhän piti olla lastenleikkiä, mutta yllätys yllätys toisin kävi… Mikä sitten meni pieleen? 

  1. Paloista ei tullutkaan samankokoisia. Vauvan nukahtaessa kudoin lähes pimeässä, jolloin rivien laskeminen oli käytännössä mahdotonta. Lisäksi lanka välillä liuskottui ja osa silmukoista jäi ”puolikkaiksi”, mutta sekään ei ollut suurin ongelma, koska työ piti joka tapauksessa huovuttaa. Kännykän valossa etenkin mustasta langasta oli vaikeaa laskea kerroksia ja vasta useamman valmiin palan jälkeen tajusin, että kun lasken pelkästään ”nurjia” kerroksia, kerrokset pitää laskea aina samalta puolelta työtä, jotta lopputulos täsmää!
  2. Langan erätiedoilla on merkitystä! Jämälangoista ei pitäisi tehdä edes näin pientä projektia. Nälkä kasvoi syödessä ja ostin lankoja lisää ainakin kolme kertaa sillä seurauksella, että jo huovutetussa työssä näkyy ainakin kahta mustan ja punaisen eri sävyä. Sekään ei ehkä olisi ollut niin merkityksellistä, mutta muutamassa palassa loppui lanka kesken ja ne kudottiin kahdesta eri langasta, jolloin myös yksittäisissä paloissa näkyy selvä väriero.
  3. Huovutettu työ kutistuu pesussa noin 40%, joten 10 x 10 cm paloista tuli vähän liiankin pieniä. Se ei tietenkään vaikuttanut varsinaisesti lopputulokseen, mitä nyt peitto jäi huomattavasti pienemmäksi ja kokoamisvaiheesta tuli työläämpi, koska langanpätkiä oli järjetön määrä pääteltävänä ja (aavistuksen erikokoisia) paloja piti sovitella palapelimäiseen tyyliin. Kaiken kukkuraksi jo kertaalleen pääteltyt langanpätkät ilmestyivät uudestaan näkyviin huovutuksen jälkeen. Lisäksi palojen kulmat oli yllättävän vaikeaa ommella kauniisti toisiinsa; mitä enemmän paloja, sitä enemmän rumia kulmia.
  4. Jos lanka loppuu, älä IKINÄ ikinä koskaan etsi lankalaatikosta lisää lankaa pimeässä! Radikaalein virhe, mikä pilasi peiton täydellisesti, selvisi vasta jännittävän huovutusvaiheen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen huovutukseni ikinä ja kaikki tai ei mitään periaatteella katselin peiton pyörimistä pesukoneen rummussa. Työ huovuttui ihan kivasti siltä osin kun lankana oli Novita Huopasta. Joku ääliö oli kuitenkin kutonnut huomaamattaan useita mustia paloja aivan eri langasta, mikä ei tietenkään huovuttunut eikä kutistunut, joten lopputulos on sanoinkuvaamattoman hirveä!

Pitänee purkaa siis koko peitto ja katsoa saisiko sen vielä jotenkin korjattua. Taas yksi projekti keskeneräisten käsitöiden laatikkoon. Lojukoon siellä kunnes potutus lakkaa! 🙁

 

Sydämellistä ystävänpäivää

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Äitiysloman alkaessa ja sitä pientä ihmettä odotellessa monet äidit päättävät aikansa kuluksi sisustaa lastenhuonetta tai tehdä käsitöitä, kuten pienen pienet villasukat tai söpön villatakin uudelle tulokkaalle. Mikä olisikaan ollut ihanampi tapa toivottaa uusi perheenjäsen tervetulleeksi kuin laittaa pienet kauniit rakkaudella ja omin pikkukätösin kudotut sukat pikkuriikkisiin varpaisiin heti laitoksella.

Aurinkoiset päivät olisi voinut hyödyntää myös ulkoillessa, mutta ajatus ison mahan kanssa helteessä hikoilusta ei oikein kiinnostanut, joten päätin nautiskella ilmastointilaitteen lempeästä puhinasta ja pysytellä mukavuusalueellani hellan ääressä. Suosikkireseptit oli herkuteltu jo muutamassa viikossa, joten päätin pitkin hampain kaivaa esille häälahjaksi saamamme lähes vuoden kaapin perukoilla käyttämättömänä lojuneen jäätelökoneen ja aikani kuluksi kokeilla miltä maistuu kotitekoinen jäätelö.

Jäätelömassa piti valmistaaa jo 12 tuntia ennen koneeseen laittamista ja jäätelökoneen säiliö piti ottaa suoraan pakkasesta, että sen teho riittäisi jäätelömassan jäähdyttämiseen. Olin siis purkanut koneen edellisenä päivänä ennen osien pesua ja pakastusta ja nyt se olisi pitänyt rivakasti koota parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Käyttöohjeethan on kirjoitettu urpoille ja en todellakaan jaksanut niitä tälläkään kertaa lukea. Kuten arvata saattaa, kaikki ei sitten mennytkään ihan putkeen.

Vartin ähellyksen jälkeen sormet alkoivat jäätyä sen verran pahasti, että laitoin koko säiliön takaisin pakkaseen ja kaivoin nöyränä käyttöohjeet esiin. Miten vaikeaa voi olla koota viisi osaa toisiinsa? Itseasiassa, jos moottoria ja vatkainosaa ei lasketa, jäljelle jää enää kolme osaa, jotka piti saada yhdistettyä toisiinsa klik klak ja naks. Käyttöohjekaan ei auttanut asiaa, sillä juuri samassa järjestyksessä olin osia toisiinsa yhdistellyt. Ne eivät vaan sopineet yhteen! Koska kaikki osat olivat kuitenkin ohjeen mukaan tallella, oli pakko siirtyä kovempiin otteisiin. Jos kyse kuitenkin olisi vaikka uutuudenkarheudesta tai lämpölaajenemisesta johtuvasta jäykkyydestä. Minä puristin ja väänsin ja käänsin, mutta edes raaka voima ei saanut osia kohdalleen.

Raskaushormonihöyryissäni vannoin etten enää ikinä ikinä koskaan tee mitään tuolla typerällä turhalla rakkineella! Enhän edes pidä jäätelöstä, kun siitä tulee vain mahavaivoja. Juuri kun vaivalla tekemäni jäätelömassa oli matkalla vessanpönttöön kuului eteisestä kolinaa ja mieheni ihmetteli miksei jäätelö olekaan valmista. Kirosanojen saattelemana mies joutui keittiöön, otti osat käteensä ja ta-daa, kone oli koottu about neljässä sekunnissa ilman käyttöohjetta. Jäätelömassan pyöriessä haukuin koko jäätelökoneen, harhaanjohtavat urpojen käyttöohjeet ja taisi koneen suunnitellut insinöörinkin saada pahoja ajatuksia. Yksi osista pitikin ymmärtää pujottaa säiliöön alakautta ja minä olin sinnikkäästi yrittänyt runnoa  sitä paikalleen yläkautta erittäin huonolla tuloksella!

Lopputuloksena syntyi kuitenkin aivan taivaallista jäätelöä. Jäätelökone on todellakin ansainnut paikkansa meidän perheen keittiössä, sillä vieraille on ollut erittäin kätevää tarjoilla toinen toistaan erikoisempia ja maukkaampia jäätelöitä ja sorbeita. Lisäksi jäätelöohjeita on ollut erittäin helppo soveltaa mieleisekseen. Melko kalliiksihan omatekoinen jäätelö tulee litrahinnaltaan, mutta voittaa silti mennen tullen kaupan gourmetjäätelöt kuten esimerkiksi herkullisen Ben&Jerry’sin.

Ystävänpäivän kunniaksi päätin tehdä ihkaensimmäisen jäätelökakun. Lainasin Kinuskikissan riisisuklaapohjaa ja koristemarmorointia, mutta itse jäätelö on valmistettu rakkaudella ja sulassa sovussa uskollisen jäätelökoneen kanssa 🙂

Haaveissa vainko oot mun

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime viikolla käytiin kirjaston vauvakinossa, mikä oli kaikin puolin mukava kokemus sekä äidille että vauvalle.  Elokuva Julia&Julie, jossa silloiseen uraansa toimistorottana turhautunut Julie Powell halusi oppia tekemään ruokaa kertaheitolla ja päätti testata Julia Childin kirjoittaman Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjan (Mastering the Art of French Cooking) kaikki 563 reseptiä vuoden aikana ja raportoi projektin etenemistä ruokablogissaan, oli mainio.

Elokuvan innoittamana päätin kohdata lankakaapin möröt ja opetella kutomaan ja virkkaamaan kertaheitolla. Toinen toistaan parempia ideoita minulla riittää, tosin toteutusjonossa alkaa olla ehkä liian paljon ja liian kunnianhimoisia tavoitteita, joiden kanssa kompastellessa ei varmasti tule aika pitkäksi!

Jouluksi 2012 meille valmistuu uusi koti, minkä sisustusvalintoja tehdään parhaillaan. Sisustuskärpäsen innoittamana pää on täynnä ideoita erityisesti sisustuksellisista yksityiskohdista, jotka olisi mitä mainiointa toteuttaa itse ja projektini huipentuu uuteen kotiin tulevaan lankalamppuun! Tähän mennessä valmiiksi on tullut ainoastaan jokunen kaulaliina ja peruslapaset, joten projektille piti keksiä plan B.

Random-lamppu, 2001. Kuva: Skanno

Yllä oleva Random-lamppu muuttaa siis meille, jos omin pikkukätösin ei synny jotain tämäntapaista, kuten esimerkiksi Vilman Sisäinen villapaita -blogissa.

Kotoilua

Julkaistu , kirjoittanut
Vastaa

Viime heinäkuussa elämäni muuttui, kun jäin äitiyslomalle. Viimeiset viikot jättimäisen mahan kanssa meni keittiöpuuhissa ja tylsät yksinäiset aamupäivät TV:n lifestyle-ohjelmia tuijottaessa. Vauvan syntymä mullisti kotielämää entisestään ja nyt pahimman imetys- ja vaipparallin laannuttua alkoi taas jäädä aikaa puuhastella kotona.

Kotoilu  ― ruuanlaitto, käsityöt ja kaikenlainen askartelu ja tuunaus ovat aina kiinnostaneet minua, mutta jostain syystä en ole siihen jonoon löytänyt, missä kädentaitoja on annettu! Pienestä asti minua on kannustettu käsitöiden maailmaan ja aloitettuja villasukkia, lapasia, villapaitoja, pöytäliinoja, pitsiverhoja ja ristipistotöitä löytyy kaapista melkoisesti. Ne ovat valitettavasti jääneet ikuisuusprojekteiksi, mikä milläkin verukkeella, kuten lanka on loppu tai ohjeet hukassa…

Viimeaikoina olen ahminut käsittämättömän hienoja ja mielenkiintoisia käsityöblogeja, missä esitellään toinen toistaan täydellisempiä käsitöitä. Mistään ei kuitenkaan löytynyt vertaistukea amatöörille, jolta ei oikein tahdo luonnistua mikään ja jolle ohjeetkin ovat usein hepreaa. Kolmenkympin rajapyykin ylitettyäni päätin, että nyt on aika kohdata lankakaapin möröt!

Käsitöiden vastapainoksi haetaan onnistumisen iloa keittiöstä ja seurataan uuden kodin valmistumista. Mitä saa aikaan puolivuotiaan pojan perässä juokseva mammalomalainen, jolla on peukalo keskellä kämmentä, ja tuleeko mistään edelleenkään valmista?

Blogin kuvat ovat mieheni ottamia ellei toisin mainita.