Kestovaippailusta innostuneena kahlasin kakkapyllypalstoja, joissa oli ohjeita TSI (tee se itse) -vaippojen tekoon. En kuitenkaan omista ompelukonetta, mutta mieli teki tehdä edes jotain itse tämänkin asian eteen, joten päätin kutoa aikani kuluksi muutaman villaimun. Langaksi keskustelupalstoilla suositeltiin hahtuvaa tai esimerkiksi Novitan Huopanen kuulemma ajaisi saman asian. Käsialalla tai imun mitoillakaan ei ollut juurikaan merkitystä, joten kutominen aina oikeaa haluttuun mittaan oli helppoa ja nopeaa ja imuja valmistui mukavasti!

Tästä intoutuneenä päätin kutoa vauvalle musta-punaruudullisen peiton jäljelle jääneistä langoista. Päätin tehdä 10 x 10 cm paloja ”aina oikein” neuloen ja sen tarkemmin suunnittelematta jotenkin omella palat yhteen sitten kun paloja olisi riittävästi.

Operaatio alkoi melko sujuvasti ja paloja valmistui hyvää vauhtia, koska pienten kappaleiden kutominen oli helppo keskeyttää vauvan tarpeiden mukaan. Kutomiseen jäi koukkuun ja pian en malttanut pudottaa puikkoja ollenkaan. Tämänhän piti olla lastenleikkiä, mutta yllätys yllätys toisin kävi… Mikä sitten meni pieleen? 

1. Paloista ei tullutkaan samankokoisia. Vauvan nukahtaessa kudoin lähes pimeässä, jolloin rivien laskeminen oli käytännössä mahdotonta. Lisäksi lanka välillä liuskottui ja osa silmukoista jäi ”puolikkaiksi”, mutta sekään ei ollut suurin ongelma, koska työ piti joka tapauksessa huovuttaa. Kännykän valossa etenkin mustasta langasta oli vaikeaa laskea kerroksia ja vasta useamman valmiin palan jälkeen tajusin, että kun lasken pelkästään ”nurjia” kerroksia, kerrokset pitää laskea aina samalta puolelta työtä, jotta lopputulos täsmää!
2. Langan erätiedoilla on merkitystä! Jämälangoista ei pitäisi tehdä edes näin pientä projektia. Nälkä kasvoi syödessä ja ostin lankoja lisää ainakin kolme kertaa sillä seurauksella, että jo huovutetussa työssä näkyy ainakin kahta mustan ja punaisen eri sävyä. Sekään ei ehkä olisi ollut niin merkityksellistä, mutta muutamassa palassa loppui lanka kesken ja ne kudottiin kahdesta eri langasta, jolloin myös yksittäisissä paloissa näkyy selvä väriero.
3. Huovutettu työ kutistuu pesussa noin 40%, joten 10 x 10 cm paloista tuli vähän liiankin pieniä. Se ei tietenkään vaikuttanut varsinaisesti lopputulokseen, mitä nyt peitto jäi huomattavasti pienemmäksi ja kokoamisvaiheesta tuli työläämpi, koska langanpätkiä oli järjetön määrä pääteltävänä ja (aavistuksen erikokoisia) paloja piti sovitella palapelimäiseen tyyliin. Kaiken kukkuraksi jo kertaalleen pääteltyt langanpätkät ilmestyivät uudestaan näkyviin huovutuksen jälkeen. Lisäksi palojen kulmat oli yllättävän vaikeaa ommella kauniisti toisiinsa; mitä enemmän paloja, sitä enemmän rumia kulmia.
4. Jos lanka loppuu, älä IKINÄ ikinä koskaan etsi lankalaatikosta lisää lankaa pimeässä! Radikaalein virhe, mikä pilasi peiton täydellisesti, selvisi vasta jännittävän huovutusvaiheen jälkeen. Tämä oli ensimmäinen huovutukseni ikinä ja kaikki tai ei mitään periaatteella katselin peiton pyörimistä pesukoneen rummussa. Työ huovuttui ihan kivasti siltä osin kun lankana oli Novita Huopasta. Joku ääliö oli kuitenkin kutonnut huomaamattaan useita mustia paloja aivan eri langasta, mikä ei tietenkään huovuttunut eikä kutistunut, joten lopputulos on sanoinkuvaamattoman hirveä!

Pitänee purkaa siis koko peitto ja katsoa saisiko sen vielä jotenkin korjattua. Taas yksi projekti keskeneräisten käsitöiden laatikkoon. Lojukoon siellä kunnes potutus lakkaa! 🙁