Muutaman päivän totaalinen irtiotto käsitöistä teki ihmeitä. Kirjaston Lastenmaan lorutuokiovisiitillä mukaani tarttui Emma Donoghuen ”Huone”, mikä kertoo viisivuotiaasta Jackista, joka elää äitinsä kanssa vankina lukittuna puutarhavajaan ja jolle vain hän itse, äiti ja huoneessa olevat esineet ovat todellisia. Kirja oli todella tunteikas ja jännittävä kuvaus pienen pojan näkökulmasta ja sitä lukiessa kavennukset ja langankierrot unohtuivat totaalisesti.

Loppuviikosta aloitin taas keskeneräiset nutut puhtaalta pöydältä. Aluksi surffasin netistä tsiljoonannen kerran kavennusohjeita ja osasin viimein valita oikeanlaisen kavennustekniikan kuhunkin kohtaan ja ”ta-daa” nyt kauan vaivanneet kaula-aukot onnistuivat. Sunnuntaina valmistui jopa kaksi käsityötä ja myös vauvan nuttu on viimeistelyä vaille valmis.

Se huono puoli netin käsityöpalstoilla surffailussa on, että taas tuli vastaan vaikka kuinka monta juttua, jotka on ihan pakko tehdä! Siispä kaula-aukkojen kanssa pähkäillessä valmistui välityönä villikset pikkuiselle pojalle.

Nämä villikset tein Atziinan ohjeella Novitan Puro-langasta. Värinä takkatuli. Seuraavaksi teen pitkälahkeiset villikset, joiden ohje on vielä kovasti hakusessa…

Masentuneena pieleen menneestä vauvanpeitosta päätin tehdä jonkin pienen ja nopean projektin, jotta löytäisin taas voimia jatkaa käsityöharrastusta. Nyt oli pakko saada lopultakin jotain valmista ja äkkiä. Mieleeni muistui joskus syksyllä näkemäni Neulekerho, Knitty Girtty, jossa kudottiin karvanopat. Meille oli ostettu vähän aikaa sitten upouusi helmiäisvalkoinen auto, joten ajattelin noppien olevan hauska hassutteluidea, jolla oli camp-arvoa.

Langan piti olla jotain pehmeää ja pörröistä ja tietysti sopia sävy sävyyn automme kanssa. Valitsin langaksi valkoisen Rose mohairin ja tein muutaman koepalan sekä virkkaamalla pylvästä että kutomalla jälleen kerran aina oikein -neulosta. Ohjetta noppien tekoon ei tietenkään enää löytynyt mistään, mutta päätin tehdä 5 x 5 cm paloja kutomalla aina oikeaa. Leikkasin superlonista samankokoiset kuutiot, ompelin palaset kuutioiden ympärille ja yhdistin nopat virkkaamalla niiden välille pylväistä nauhan, jolla ne kiinnitetään etupeiliin.

Noppien pilkut olikin sitten haastavampi juttu. Askarteluliikkeestä löytyi lähes nahkapenkkien sävyistä ohutta huopaa, mutta myyjän mukaan mikään leikkuri ei leikkaisi huovasta pieniä palloja. Huopa kuitenkin vaikutti hyvältä materiaalilta ja sain kuin sainkin leikattua siitä saksilla 42 riittävän pyöreää pientä nopan silmää, mutta…

Olin ajatellut nopansilmille niinkin erikoisen kiinnitystavan kuin Erikeepperin, mutta huopa imaisikin kaiken liiman! Kotoa ei löytynyt oikeaa kangasliimaa ja halusin saada nopat valmiiksi vielä samana iltana. Nopansilmien kiinnittäminen ompelemalla olisi ollut todella hankalaa nyt kun nopat oli jo koottu. Ehdin jo miettiä noppien purkamista kunnes mieheni keksi käyttää kauluspaitapakkauksista saamiaan neuloja.

Nopansilmistä tuli ehkä hieman kukkamaiset, mutta ne upposivat todella tukevasti superlonitäytteeseen ja kerrankin sain jotain valmista. Tämän tunteen saattelemana jaksaa taas kompastella eteenpäin, joten karvanoppien alkuperäisen viestin mukaisesti: ”Olen pelissä mukana!”