Ostin jokunen vuosi sitten Peak Performancen vaaleanpunaisen pipon, mikä on palvellut minua uskollisesti niin urbaaniurheilijana kuin laskettelurinteessäkin, ja se on todella lämpöinen. Olen jo pidemmän aikaa katsellut uutta pipoa, mutta jostain syystä kaupasta ei ole löytynyt päähäni istuvaa mallia, mikä miellyttäisi myös silmääni. Mitä enemmän pipoja tuli vastaan, alkoi ajatus kirkastua. Halusin naisellisen pipon, minkä pitäisi olla ehdottomasti valkoinen!
Eräänä päivänä Prisman hyllyjen välissä törmäsin Novitan Kide-lankaan, mitä sai myös kirkkaan valkoisena. Kerä tätä erikoista lankaa tarttui mukaani ja päätin, että tästä tulee uusi piponi. Tekeväthän 13-vuotiaat teinipojatkin pipoja muutamassa tunnissa ja kehuvat pipon neulomisen helppoutta netin keskustelupalstoilla, joten täytyy minunkin siihen pystyä!
Surffailin ahkerasti netissä etsien sopivaa mallia ja pohdiskelin ikuisuuskysymystä kummasta päästä pipo kuuluu aloittaa. Onneksi en alkanut nirsoilla ohjeiden kanssa, sillä oli todella vaikeaa löytää ylipäätään sellaista pipoa, minkä ulkonäköön olin täysin tyytyväinen. Lopulta ajauduin Drops Design -sivuille ja löysin kuvan perusmallisen virkatun pipon.
Olimme sopivasti lähdössä lomalle Vuokatin Katinkultaan ja päätin, että pitkä automatka olisi kätevä kuluttaa pipon kimpussa. Siis tulostettu ohje, lanka ja virkkuukoukku mukaan ja teinipoikien parhaat viimehetken vinkit lumitykki.netistä. Kun perhe oli pakattu autoon ja takapenkiltä alkoi kuulua kuorsausta, otin koukun innoissani käteen ja laitoin hihat heilumaan.
Valitettavasti ensimmäinen takapakki tuli vastaan jo ensimmäisen ketjusilmukkarivin jälkeen. Olin lähtenyt matkaan liian ylimielisellä asenteella. Olinhan minä sentään joskus virkannut ja ymmärsin ohjeen lyhenteistä, että ketjusilmukoiden lisäksi tarvitaan pylväitä, puolipylväitä, kiinteitä silmukoita ja piilosilmukoita. Lisäksi piti osata kaventaa. Minkä nuorena oppii, sen vanhana kuitenkin unohtaa!
Luojalle kiitos Internetistä ja erityisesti iPad 3G:stä, joten nopea googletus virkkausohjeista, ja virkkausmovet oli palautettu mieleen jo ennen Kehä 3:sen ohitusta. Pipo alkoi valmistua hyvää vauhtia, mutta sitten tuli taas mutkia matkaan: ”Kun työn korkeus on 52-56 cm tee…”. Eipä tullut mittanauhaa mukaan ja tietysti lopputyön ohjeet ovat riippuvaisia siitä, minkä senttimäärän tässä vaiheessa valitsen. Minulla ei ollut aavistustakaan minkäkokoinen pääni on, saati sitten miten paljon reunusta olen virkannut!
Ei siis auttanut muu kuin mallailla pipon reunusta päähän ja verrata sitä vanhaan pipoon ja mutu-tuntumalla mitoittaa reunus sopivaksi. Ja tietysti kaikkein typerimmät mittauspeilailut tapahtuivat aina ohituskaistalla, jotta naapuriautoilijat saivat naureskella kustannuksellani. Sitten mieleeni muistui, että peukalonpääni on tasan 2,9 cm ja sillä mittailemalla sain työn korkeuden selville.
Lopulta reunus oli halutussa mitassa ja pääsin virkkaamaan pylväitä. Mielestäni etenin TÄYSIN ohjeen mukaisesti, mutta minun käsialallani pipo lähti levenemään ja se kaventui liian hitaasti. Se ei todellakaan vastannut ohjeessa ollutta kuvaa, enkä missään tapauksessa tahtonut mitään kurkkumallista pipoa! 🙁
Pipoa piti siis purkaa ja virkata, purkaa ja virkata, purkaa ja sovittaa ja virkata. Jyväskylän kohdalla tuli todella lamaannuttava takaisku, kun pipoa sovittaessa virkkukoukku putosi ja katosi etupenkin syövereihin. Ajomatkaa oli jäljellä useampi tunti ja pipo olisi helposti tällä menolla valmistunut ennen perillepääsyä, mutta tietenkään ei virkkuukoukkua löytynyt pimeässä autossa. Perillä virkkausintoni viileni -30 asteen pakkaseen ja koukku sai jäädä autoon.
Aamun valjetessa oli pipo taas heti mielessäni ja halusin jatkaa kerrankin niin hyvältä tuntuvaa työtä loppuun asti. Koukku löytyi taskulampun ja pienen konttausoperaation avulla ja piposta tuli kuin tulikin valmista ja lähes kokonaan omasta päästä omaan päähän sovelletulla ohjeella! Kertaalleen tehtyjen ja purettujen pylväiden määrällä olisi tosin valmistunut varmasti toinen ja ehkä kolmaskin pipo..
Kuvan koristekukan virkkaus olikin sitten ihan toinen tarina ja siihen taisi mennä loppujen lopuksi ihan yhtä kauan aikaa kuin itse pipoon. Sekin ohje on keksitty kokonaan omasta päästä ja vaati todella monta purkausta, että siitä tuli edes siedettävä. 🙂
